perjantai 31. tammikuuta 2014

tammikuun muistot









Yhdeksän kuvamuistoa tammikuusta.
Parveke tammikuun alussa.
Lunta leikkikentällä.
Uudet talvikenkäni.
Veljenpojalle tumput alennusmyynnistä.
Juoksua jonnekin.
Isovaarilla.
Kaunista, mutta kylmää.
Kauppamatkalla.
Peruspimeys.

Tammikuu oli toisaalta kauhean pitkä, mutta meni nopeasti. Huomenna on jo helmikuu.

tiistai 28. tammikuuta 2014

paremmiksi ihmisiksi




Tämän viikon tavoite mennä ajallaa nukkumaan. Ollaan valitettavan yökukkujia molemmat.
Pitäisi ulkoilla enemmän. Varsinkin lapsen. Se voisi olla loppuviikon tavoite.
Pakkaset ja tuuli hiukan häiritsevät tuota tavoitetta. Nuorempana en palellut juuri koskaan. Tai, jos palelin se ei haitannut. Nykyään en kestä kylmää.


sunnuntai 26. tammikuuta 2014

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

kuvasin maisemaa linja-auton ikkunan läpi





Kylmiä ja valoisia päiviä. Puut kuin sadusta huurteineen.
Siitä huolimatta koko viikkona ulkoiltiin vain vähän. Viikonloppunakin möllötettiin sisällä. Alennusmyynneissä tosin käytiin.
Muutoin olimme alakuloisia. Vähän unelmoimme lomasta ja lämmöstä.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

olimme arjesta väsyneitä




Kepeiden 14 tunnin yöunien jälkeen heräsimme valkeaan lauantaiaamuun. Nyt ulkona näyttää ja tuntuu ihan tammikuulta.

tiistai 7. tammikuuta 2014

hyvästelimme joulun




Loppiaisena kerättiin joulu pois. Hemmoteltiin itseämme herkuilla. Murehdittiin loman loppua.
Miten tahmealta tuntuikaan arjen alkaminen.
Mutta alkoihan se arki. Väsyneinä, mutta reippaina kohtasimme sen.
Silti on hiukan lohdullista, että tämä arkiviikko kestää vain neljä päivää.
Hyvää arkea kaikille.

torstai 2. tammikuuta 2014

valoa ja säihkettä




                                         Vuosi 2014 alkoi mukavasti.