maanantai 29. syyskuuta 2014

metsää ja mietteitä/ metsämietteitä






Uuden kotipaikan metsä on melkein yhtä hyvä kuin vanhan kodin lähimetsät. Se ei ole niin sotkuinen, hoitamaton pala metsää keskellä lähiötä tai niin synkkä ja villi kuin vanhan kotipaikan metsät. Se on hyvin hoidettu kaupunkimetsä. Ehkä sellainen kaupunkimaisuus vie siitä hiukan viehätystä.
Terapeuttinen paikka se on silti.
Olen kulkenut siellä mummini ja vaarini kanssa monia, monia vuosia sitten monia, monia kertoja. Eväspussissa oli ruisleipää viipaloituna juuri siten kuin minä halusin ruisleivän viipaloitavan ja pillimehua. Vaari osti aina pillimehua. Ajat muuttuivat. Lapselleni vaarilla oli tapana ostaa pommaccia tai tölkki colaa.
Mummia ei enää ole vähään aikaan ollut. Vaarikaan ei enää pysty limsaa ostamaan.
Mummin kuolema oli hidas kituminen, jossa vuosien varrella karisi ihmisarvo. Surettaa ja pelottaa, että vaarin kohtalo on samanmoinen.
Välillä on siis ihan hyvä vaeltaa metsässä. Muistaa, että sinne vanhuuteen asti pääseminen on hyvä asia ja että itsellä sinne on vielä monia päiviä matkaa.

Ei kommentteja: