tiistai 31. maaliskuuta 2015

maaliskuun muistoja















Maaliskuun kaksitoista kuvaa.
Ensimmäisenä päivänä metsässä, kannosta jäljelle jääneet ja lapsen tädilleen antama naistenpäivän ruusu.
Pieniä, säilössä olevia/olleita lastenvaatteita, aurinkoinen kallio parvekkeen alla ja lämpimänä päivänä metsässä.
Lukittu pyörä kirpparin edessä, herkullinen tikkunekku ja virpomiskarkkeja.
Kenkäkuva asfaltin särössä, maastotakki metsässä ja parveke kuun viimeisenä.

melkein tavallisena tiistaina



Matkalaukku on nostettu esiin, mutta ei paljon huvita pakkailla. (Lakko).
Aamulla satoi, päivällä satoi, mutta ihan illalla aurinko valaisi hetken aikaa.
Kaivettiin pääsiäiskoristeet esiin ja ripoltiin sinne tänne.
Huomenna on jo huhtikuu.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

palmusunnuntaina




Ennen illan sadetta valaisi aurinko. Lapsi kävi naapureilla virpomassa. Onneksi kaapista löytyi oksille koristetta, kun oksatkin muistettiin hakea vasta lauantai-iltana. Oksat laitettiin parvekkeelle kissalta turvaan.
Sunnuntaina kissa omistajineen palasi kotiinsa. On outoa, kun voi tuulettaa huoletta. Ei tarvitse pelätä kissan karkaavan.
Kulunut viikko kului flunssassa, mutta ensi viikolla aiotaan olla ihan terveitä. Että päästään pääsiäisenä Tukholmaan.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

oranssia ja korallia




 



Lapsen lempikaulahuivi, hiusharja, lapsen pehmeät housut ja uusi kevättakki.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

hakkuita ja uutta kasvua






Viikkoon on mahtunut monenlaista. On pelätty ja iloittu.
Jännitettiinkin.
Lapsi sai ihan pikkuisen serkun.
Olin samana päivänä hautajaisissa ja teatterissa.
Viikon päätteeksi saatiin lämmin sunnuntai.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

jäätä poluilla ja virrassa uivat kepit





Metsässä maaliskuun ensimmäisenä. Jäätä oli jäljellä vain poluilla. Monta äkäistä minuuttia vietettiin illalla pelikoneen äärellä, mutta metsässä oltiin vain hyvällä tuulella. Siellä ei koskaan riidellä.

helmikuun helmet










Kymmenen kuvaa helmikuulta.
Luminen metsä ja retkellä eväshetkellä.
Parveke helmikuun alussa ja auringonpaiste puiden lomassa.
Loma ja auringonpaistetta.
Hassu hissipotretti ja kävely bussipysäkille.
Kävelyä kotia kohtia ilman rynnäkköreppua ja rynnäkkörepulla.