maanantai 29. kesäkuuta 2015

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

kauniita koivuja ja hunajateetä






Loput juhannusviikonlopusta. Lauantaina lapsi laittoi salaatin ja minä grillasin uunissa nakit ja makkaran. Ulkoiltin sateen jälkeen tuoksuvassa metsässä. Katsottiin leffaa aamuyöhön asti.
Sunnuntaina oli lämmin. Lapsi sai minulta flunssan. Koitettiin häätää sitä hunajateellä.
Siinä juhannuksen tärkeimmät.

perjantai 19. kesäkuuta 2015

kaupunkijuhannus



Juhannusviikon varrelta.
Maanantaina kuljettiin seikkailupuiston poikki  postireissun ja mammalla kyläilyn jälkeen.
Torstaina syötiin fontanassa purilainen ja panini.
Juhannusaattona poljettiin ostoskeskukseen.
Aattoiltana käytiin ennen saunomista leppoisalla metsälenkillä.
Illalla piti vielä kuvailla kotona ja parvekkeella.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

kuluneet pyykkipojat ja eräs iltahämärä










Perjantaina oli vuoden ensimmäinen sortsikeli. Matkustettiin linja-autolla yökyläilemään ja syötiin torilla jäätelöt.
Lauantainain lapsi ulkoili vanhojen kotikulmien kavereiden kanssa ja minä sain hoivata muutaman kuukauden ikäistä veljentytärtä. Isoisääkin kävin hoivakodissa tervehtimässä. Elämän alkutaipaleella ja toisinaan elämän loppumetreillä tarvitaan kovasti hoivaa.
Sunnuntaina nukuttiin pitkään ja siivottiin. Illalla tehtiin perinteinen lenkki metsästä leikkipuistoon.  Hämärä laskeutui viljelypalstojen ylle ja torni peittyi sumuun.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

kesällä kaupungissa




Viikonloppu mennä hujahti. Käytiin kylässä, kaupungilla ja kultuurikirppiksellä. Lapsi voitti arpajaisista sarjakuvakirjan.
On kesä kuitenkin, vaikka mittari ei kahteenkymmeneen asteeseen kapua. Valoisat illat huijaavat valvomaan. Kello lähentelee puolta yötä. Aamulla kun kello viideltä soittaa ei naurata.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

tälläisenä kesäiltana








Kesäkuu tuntuu, tuoksuu ja maistuu hurmaavalta. Iltalenkin varrella ylitetään joki metsään ja takaisin, kävellään ja juostaan, syödään kuusenkerkkiä ja silloin kun toisella on kamera toinen poseeraa. Lopuksi käydään ehkä keinumassa.
Iltalenkillä myös jutellaan, haaveillaan ja suunnitellaan. Ihan tavallisia juttuja, tavallisia ja hurjiakin haaveita ja tavallisia suunnitelmia. Pohditaan mennäänkö perjantaina saunaan, jos saadaan vuoro, mitä syödään huomenna ja mennäänkö kesällä särkänniemeen.
Ollaan iloisia, että ollaan terveitä ja sanotaan se ääneen.On jalat, joilla kulkea ja silmät, joilla nähdä.
Elämä, jota elää.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

toukokuusta tallennetut














Hieman tuulista kaupungilta tullessa.
Serkkutytön ristiäisistä tulossa.
Perhekenkäkuva
 Koulun kevätkonserttipäivänä oli lämmin.
Parvekemaisema kuun puolivälissä.
Auringonlaskun aikaan.
Maisemakuva.
Heijastuksina rappukäytävän ovessa.
Aurinkoisen päivän varjot.
Kiivejä kahdessa värissä.
Skanssireissu.
Lauantaiaamuna kouluun lähdössä.
Laiturilla rantakertun edustalla.
Parvekemaisema kuun viimeisenä päivänä.

Toukokuu on tallennettu lapsen pikkukameralla, jonka omani hajottua omin käyttööni.