sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

juhannus




Ensimmäistä kertaa vietettiin perinteinen mökkijuhannus sukulaisten mökillä. Syötiin makkaraa, grillattiin kokossa vaahtokarkkeja ja raavittiin hyttysenpuremia. Lapsi pomppi trampoliinilla ja nukkui enon kanssa teltassa. Karvaturri sai käyskennellä ulkona ilman hihnaa. Aattona satoi vettä, mutta juhannuspäivänä hikoiltiin.
Oikein mukavaa.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

tälläisinä kesäpäivinä






On ohitettu kesäkuun puoliväli.
Lapsella on alkanut loma. Valvotaan kumpikin liian myöhään ja nousen aina väsyneenä töihin.
On ollut aika kaunista. Sadepäivinäkin on lenkkeilty sateiden välissä.
Käyty eväsretkellä kuralassa, moikattu lampaita ja kuljettu metsässä.
Lapselle piti ostaa uudet lenkkarit, koska jalat kasvavat kuin kesäheinä.
Eletään vähän välitilassa. Muutoksia on edessä.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

toukokuu on kukkakuu













Sinivuokkoja ja varrella virran.
Peltolenkillä ja metsälenkillä lämpiminä iltoina.
Joka linnun perässä ja synttärikakulla herkuttelua.
Vauhdissa ja brunssille äitienpäivän alla.
Äitienpäiväaamiaisen kerjääjä ja eräänä sateisena iltana uudella potkulaudalla.
Parvekemaisema kuun puolivälissä ja auringossa kuivuvat pyykit.
Parturissa käynyt lapsi  ja koira sohvalla.